Photobucket

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

KEVÄT

Eilen 25.4.09 tuntui siltä että NYT on tullut KEVÄT todellakin.
Pitkään on ollut vaan yöpakkasia ja päivälläkin lämmintä tosi vähän, hanget on olla öllöttäneet päivästä toiseen samanlaisina. Linnut ovat kyllä laulaneet ja kertoneet kevään tulosta, mutta sää ei ole kyllä lupaillut samaa.
Mutta tämä päivä oli jotain aivan uutta pitkään aikaa, lämmittävä aurinko, lempeä tuuli, kevään tuoksu...NE PISTIVÄT MIELENI SEKAISIN.
Oli ihan pakko rymistellä läpi koko pihan ja tutkia paikkoja, jotka olivat jo yllättäen paljastuneet lumen alta (yllättäen ja yllättäen, olihan sitä jo odotettu hullun lailla).
Ja olihan siellä jo krookusia odottamassa ihailua ja monta pälveä odottamassa haravan mukavaa ropsutusta.....Koiruli Otto-poika oli jälleen luonamme ja nautti silminnähden viilentävän hangen vaikutuksesta päivän paisteessa... Lunta meillä on tosiaan vielä näin paljon, eilen Aatun lelut olivat vielä lähes kokonaan lumen alla, mutta tänään leikittiin jo täydellä teholla paljaalla hiekkalaaatikolla ja lumen alta paljastuneilla leluilla. Laatikolla syntyi mm. lihapullia ( ohje salainen: mutta paljastan sen kuitenkin; hiekkaa ja sulamisvettä!)Tällaisia perennapenkkejäkin löytyi,
Tässä on Kanadanpiisku viettänyt talvensa, ja nyt ovat kuolleet varret kerättävissä kompostiin.
Kevät on saapunut Kotikadullemme,
jäätelöautolla on jonot!
Oikealla harmassa hupparissa kuopukseni Aatu jonossa...

Ei kommentteja: